Kotimatka

Lauantaina Kilpisjärvellä satoi, mutta mitä sitten :).

 Aamiaisella kaikki olivat jo klo 7.30 silmät kirkkaina. Ei tarvinnut syödä puuroa, jos ei tahtonut ja muutenkin tunnelma oli jotenkin iloisen vapautunut, kuten tavoitteensa saavuttaneille usein on.

Aivan aikataulun mukaan klo 9.00 huoltoauto lähti kohti etelää, mukanaan Jorma ja Tapsa, 13 pyörää, monta kassia ja muuta rekvisiittaa.

Vielä mahtuu...

Matkaeväiden jakoa vesisateessa.



Kohti Stadia.

Hei, hei, Helsingissä nähdään.

 

Lapland Hotel Kilpinen

 

 Me muut jäimme tappamaan aikaa, koska bussi Kolarin rautatieasemalle lähtisi vasta klo 14.40. Aika kului hitaasti. Lounaalla meille tarjottiin maistuvaa lohikeittoa, mutta silti aika kului hitaasti. Vihdoin Eskelisen Lapin Linjat kaartoi hotellin pihaan ja pääsimme aloittamaan 3,5 tunnin bussimatkan kohti Kolaria. Maisemat näyttivät bussin ikkunasta aivan erilaisilta kuin pyörän päältä, ajoimme sitä paitsi "väärään suuntaan". 

Kolarissa pääsimme heti junaan. Ravintolavaunussa nautitun terveellisen suolapalan jälkeen osa hipsi makuuhytteihin, osa kuunteli Lumiasta tangomarkkinoita ja nautti virvokkeita. Huoltoauto oli tehnyt hienon suorituksen, olivat perillä Vantaalla klo 22.45. 

Junassa nukutti vaihtelevasti, ainakin meitä flunssaisia yskitti ja niistätti koko yön. Mutta untakin saatiin. Aamulla Jorma ja Tapsa olivat meitä vastassa Elielin aukiolla... ja taas halattiin.

Kiitos kaikille osallistujille ihanasta pyöräretkestä Stadikalta Saanalle! Ensi kesänä pyöräillään hieman toisenlaisissa merkeissä. Tapaamisiin muisteloissa!

 

Kotona :)!

 

 

 

 

13 ja viimeinen ajopäivä Karesuvanto - Kilpisjärvi 107 km

Viimeiseen ajopäivään herättiin Karesuvannossa hieman nälkäisinä, koska illallinen oli ollut mitä oli. Toivorikkaina marssimme aamiaiselle, joka oli luvattu valmiiksi tasan klo 7.

Eipä loppunut Kauhukeittiö illalliseen vaan jatkui "sujuvasti" myös aamiaisella. Pöytiin oli valmiiksi tarjoiltu lämpimät croissantit, joka olivat hyviä. Lämmin ruoka luvattiin tarjoilla pöytiin perin minuutin kuluttua. Meni hieman kauemmin ennen kuin saimme eteemme englantilaisen aamiaisen paistettu kananmuna, makkara, grillattu tomaatti ja papuja tomaattikastikkeessa. Joillakin lautasilla oli myös pekonia. Ja kaikki tämä lämmin ruoka oli haaleaa. Kahvi loppui koko ajan kesken ja puuroa ei näkynyt missään. Leipää, juustoa ja kinkkua löytyi. Vihdoin saapui kuhunkin pöytään puuroa salaattikulhossa. Puuro oli höyrytettyjä ilmeisesti kauraryynejä, ilman suolaa. Se vesi mikä oli puuron keitossa säästetty oli käytetty kahviin, joka oli hieman laihaa. Jotain sentään saimme suuhumme ja onneksi ensimmäinen tauko oli jo 17 km jälkeen.

Puuroako? 

 

English breakfast maistuu ehkä Lontoossa, muttei ennen pyöräilyä. 

 

Kukaan meistä tuskin koskaan astuu jalallaan Davvi Hotelliin, eikä varmaan suosittele sitä kenellekkään, edes pilallaan. Kyseisen yrityksen toiminta jäi meille hieman arvoitukseksi.

Sovimme (taas kerran), että viimeinen päivä ajetaan hiljaa ja rauhallisesti maisemia katsellen. Ja taas lähdimme matkaan kuin hauki kaislikosta ja meno jatkui vauhdikkaana ensimmäiselle tauolle asti. Loppu päivä sujui maltillisemmin. Maasto oli haastavampaa kuin edellisinä päivinä ja tuuli edelleen vastaisesti. Metsästäkään ei enää ollut suojaa. Tie oli paikoin todella huonossa kunnossa, mutta pääsimme haavereitta eteenpäin.

Markun ja Tapsan pyöristä tuli erottamattomat...

 

Ropin Pirtillä nautittiin makoisat munkkikahvit miellyttävässä kahvilassa ja viimeiset kymmenet kohti Kilpisjärveä sujuivat auringonpaisteessa. Monestakin syystä kannatti ajaa Helsingistä Kilpisjärvelle eikä toisin päin. Kauniit tunturit olivat koko päivän edessämme, koska ilma oli kirkas ja puolipilvinen näimme myös Norjan lumipeitteiset tunturit.

Kiipesimme pitkät mäet Suomen korkeimmalle maantiekohdalle Muotkatakkaan, maisemat olivat hienot. Sitten vielä mahtavan pitkä jyrkkä lasku ja 10 km:n ajelu kohti Kilpisjärven kylää.

Markku on saavuttanut Suomen korkeimman maantiekohdan.

 

 

Viimeisen kympin maisemia.

 

Perillä Kilpisjärvellä perjantaina 13.7.2013 klo 15.56. Hyvä me!

 

Nautimme ansaitut kuohujuomat ja siirryimme hotellille voileipäkahveille. Pyörät pakattiin autoon ja majoittumisen jälkeen pääsimme nauttimaan rantasaunan löylyistä ja Kilpisjärven virkistävistä aalloista (+10). Kilpisjärveen jäi monilta talviturkki.

Maisema saunalta Saanalle.

 

Illalliseksi tarjottiin kesäisen salaatin jälkeen poronkäristystä ja jälkiruuaksi lapin leipäjuustoa erilaisilla hörsykkeillä. Ruoka huuhdottiin alas sopivilla ruokajuomilla, sillä huomenna ei olisi ajopäivät. Retkelle osallistuneet huomioivat järjestäjiä taas aivan liian runsaasti. Näillä retkillä järjestäjät antavat nuotit ja osallistujat tekevät retkestä niin mahtavan kun se tälläkin kertaa on ollut. Pääasia on, että kaikilla on mukavaa eikä satu mitään haavereita.

Jorma Lailan hellässä halauksessa.

  

Rannalla olisi ollut hotellin järjestämät grillijuhlat, mutta meistä monikaan ei jaksanut lähteä rantaan  yttysten syötäväksi, niitä nimittäin kuulemma riitti. Nukkumatti lähetti terveisiään tavanomaiseen aikaan.



12 ajopäivä Muonio - Karesuvanto 92 km

Torstai on toivoa täynnä sanonta ei toteutunut tänä ”kesäisenä” torstaina Harrinivassa. Aamupala oli myöhässä, ja siitä piti taistella italialaisten matkaajien kanssa, jotka saapuivat hotelliin myöhään illalla. Aamupalalla he kuitenkin olivat samaan aikanaan kanssamme ja sitten taas linja-autoon. Tapa nähdä Suomea ja Lappia tuokin.

Majapaikkamme pääsisäänkäynti.

Mahtavia kukka-amppeleja.

  

Itikkapyydys: hyttyshattu ja pöytätuuletin :)

  

 

Yllä ja alla pihan örkkejä.

 

 

Kuten eilen todettua Harriniva sijaitsee Muoniojoen rannalla ja joen toisella puolella on Ruotsi. Alla kuvia joesta ja raja-alueesta.

 

 

 

Meidän tapamme on sama kuin jo kohta kaksi viikkoa. Pyörän päälle, ketjut kireälle ja menoksi. Tänään poljemme siis kohti suomineidon käsivartta ja Karesuvantoa. Hyinen vastatuuli toi terveisiä Jäämereltä ja tuulta riitti koko päivän. Maasto oli polveilevan leppoisaa, välillä aina pikkuinen töyssy. Ja sitten yksi hieman isompi, joka ei lähemmäksi tultua kadonnut vaan oli oikein kunnon kiivettävä ylämäki. Tuuli yhdessä isojen rekkojen heilutteli meitä välillä aika voimakkaasti, mutta kaikki pysyivät tiellä. Liikenteessä oli paljon norjalaisia rekkoja, asuntoautoja kuin myös ruotsalaisia ja suomalaisia. Vilkas on liikenne Kilpisjärventielle. Matkalla saimme kannustusta Lailan ja Kostin tyttären perheeltä, jotka porhalsivat ohitsemme matkailuautolla ja tulivat tervehtimään majapaikkaamme, matkallaan Jäämerelle.

Revontulentietä ajoimme jo pätkän Pellosta pohjoiseen ja samalla tiellä jatkamme lopuun asti.

 

 Komea uusi pyörätie oli meille kivinen, vain Jorma ja Markku                siirtyivät pyörätielle,meille muille tuli noottia huollolta.

 

               

 

 

Ajelua Kilpisjärventiellä, kauniisti jonossa.

 

Tänään oli tiedossa varma kahvipaikka, jossa kahvi ja munkki maksoivat 0,50 euroa. Tuoreita olivat molemmat ja todella edullisia. Kahvilan/matkamuistomyymälän pihalla tapasimme Ilmajoelta polkupyörällä matkaan lähteneen vanhemman miehen, joka ajoi yksin kaikki tavarat pyörän päällä. Vuosittain hänelle kertyy pyöräilykilometrejä 15 000. Tunsimme itsemme taas pelkiksi harrastelijoiksi.

Pirjon ja Joukon suut vehnäsellä...

 

Loppumatkasta puusto alkoi harveta ja tuulelta ei ollut enää minkäänlaista suojaa. Perille kuitenkin pääsimme majapaikkaamme Davvi Artic Lodgeen. Tämä majoitus oli täysi ”jokeri”, josta oli tiedossa vain netin ja sähköpostin kautta saadut tiedot. Tuija oli jännittänyt tätä paikkaa, eikä turhaan... Vaikka kaikki oli moneen kertaan varmistettu ja vakuuttettu onnistuvan.

Pyörille varattu turvallinen säilytyspaikka osoitettiin ”oppaan” avulla metsän kautta puolen kilometrin päähän moottorikelkka katokseen. Kävelimme sinne kiltisti, mutta palasimme saman tien takaisin. Emme jättäneet aarteitamme sinne, vaan toimme ne hotellin seinustalle räystään alle suojaan. Toivottavasti kaikki ovat vielä aamulla tallella.

Huoneiden jako kävi kohtuullisen sujuvasti. Tuija kävi tarkistamassa saunan ja totesi, että se on kylmä ja epäsiisti, joten kaikki valitsivat huoneen suihkun, joka oli pieni ja vedenpaine olematon. Ennen suihkua kävimme tietysti palautusjuomalla. Baarissa ei ollut peikkojuomaa eikä muutakaan lonkeroa, joten valitsimme seuraavaksi parhaan vaihtoehdon gin & bitterlemon. Vastaanoton poika toimi myös baarimikkona, eikä koivin kokeneena sellaisena. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään.

Sitten alkoi illan pääshow, jota ei ollut tilattu etukäteen. Päivällinen oli sovittu alkavaksi klo 17.30, meille tarjottiin aloitusajaksi klo 19.00, kompromissina päädyimme klo 18. Sovittuna aikana olimme kaikki valmiina ruokailemaan. Hotellin johtaja toivotti meidät sydämellisesti tervetulleeksi hotelliin ja päivälliselle. Ai niin, henkilökunta puhui vain englantia ja sitäkin jollakin muulla aksentilla. Alkusalaatit saapuivat pöytään, Cesarsalaattia kuten oli tilattu. Ihan ok.

Pöytämme oli sijoitettu ikkunan eteen niin, että kaksi neljän hengen pöytää oli samassa välikössä ja näiden pöytäryhmien välissä oli paksu hirsiseinäke. Näimme kun kahdelle pöytäkunnalle vietiin annokset, jotka hetken kuluttua vietiin takaisin keittiöön. Pian tuotiin toisia erilaisen näköisiä annoksia. Kun pääruoka tuli meidän pöytäämme saimme kanaa, vaikka oli tilattu possua. Kukaan ei tullut kertomaan mitään, miksi näin tapahtui. Ruoka oli haaleaa, annos pieni. Vastaanottovirkailija/baarimikko tuli tarjoamaan viiniä, koska he olivat tehneet virheen. Kukaan meistä ei halunnut juoda viiniä, kun kaikki olivat syöneet ruokansa. Paitsi Jouko, joka ei ollut saanut lainkaan pääruokaa. Paitsi yhden ensimmäisistä possuannoksista, jotka olivat raakoja, siis todella raakoja. No, kana loppui kesken ja Joukolle tuotiin tilalle lohta… joka oli raakaa. Toinen lohiannos oli syötävä, mutta sen tullessa pöytään kello oli jo lähemmäs 19.30. Me muut olimme jo syöneet jälkiruuankin, joka oli aimo kimpale suklaakakkua ja kinuskikastiketta. Sen kanssa tilaamiamme kahveja saimme odottaa taas tovin, mutta niiden valmistuksen seuraaminen oli ohjelmanumero sekin.

Päivällinen oli totaalinen fiasko, mutta onneksi ryhmämme osaa ottaa asiat sellaisina kun ne eteen tulevat. Ja kuten Merja totesi, ei tapahtunut mitään vahinkoa. Emme kyllä vielä ole varmoja, olemmeko mahdollisesti olleet piilokamerassa. Henkilökunnan työskentely oli ihmeellistä sähellystä eikä henkilö-kunnasta todella ollut puutetta. Tuija ”pääsi” managerin huoneeseen selvittämään asiaa. Manageri oli tietysti todella pahoillaan omasta ja yrityksen puolesta. Vuolasta anteeksi pyytelyä ja selittelyä riitti, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Puheet ammattitaitoisesta kokista olivat kyllä pöytä. Jos uuni on rikki, eikä lämpene niin kyllä tumpelompikin kylmäkkö huomaa, että liha on raakaa jos sen ottaa kylmästä uunista.

Taisi olla Joukon lohi tältä kalastajalta.

 

Pienen hyvityksen lisäksi manageri vakuutti, että meille tarjoillaan täydellinen aamiainen, joka sisältää puuroa… aamulla tasan klo 7. Se tulee nähtäväksi, ainakin Tuijalle unettoman yön jälkeen.

11. ajopäivä Äkäslompolo - Muonio 74 km

Aurinko paistoi klo 3 yöllä punaisena Äkäslompolon taivaalla. Aamullakin oli vielä aurinkoista, mutta kovin koleaa. Lähdimme matkaan vasta klo 10, koska ohjelmassa oli retken lyhyin päivä 74 km.  Kauniista Äkäslompolon kylästä ajoimme kohti Jerisjärveä. Aamun ensimmäiset mäet olivat taas tervanjuontia ainakin tämän blogin kirjoittajalle. Pohjoistuuli puhalsi välillä napakasti vastaan ja kylmää oli.

Äkäslompolon kyläporo aamukävelyllä.

                                                                  

Matka sujui tavallisen kaavan mukaan, kahdenkymmenen kilometrin välein pidimme pienen tauon P-paikoilla. Päivän viimeinen tauko oli Porokahvilassa, jossa kahvilan lisäksi myytiin poronlihaa, matkamuistoja ja muita lappilaisia tuotteita. Omistaja douppasi meitä säilykeporonlihalla. Kahvilan pihalla oli ihania koiranpentuja joita niiden emo puolusti meille hampaitaan näyttäen. Onneksi viime viikon bloggari ei ollut enää mukana… huoltoautossa olisi varmasti ollut lapinkoiranpentu. Kuvia ihanuuksista ei saatu, pennut olivat häkissä ja emoa ei haluttu ärsyttää enempää.

Kyllä se porodouppaus olikin tarpeen, sillä taukopaikan jälkeen alkoivat ne kuuluisat Jerisjärven mäet. Tavanomaisesta poiketen jokainen sai nousta mäet omaan tahtiin ja ryhmä kerättiin kasaan vasta Rovaniemi-Muonio tiellä. Kaksi kovaa ylämäkeä ja yksi huima lasku varustettuna mutkalla. Hurjimmat nopeudet alamäissä päälle 65 km. Jarrupalat punaisena laskevalla osastolla nopeus ei ollut kuin 47 km/h, mutta oli sitä siinäkin. Vaan eivät ne mäet siihen loppuneet vaan jatkuivat Olostunturille asti. 

Tämä ei ole niistä Jeriksen mäistä vaan jostakin pikkunyppylöistä :) 

Alla pari kuvaa Lapin karusta ja kauniista luonnosta. Tänään koko matkan näkyi tuntureita, ja jotenkin niiden keskellä tuntee itsensä tosi pieneksi. Parissa kohtaa näimme hillamättäitä, jotka loistivat kauniin oransseina tielle asti. Olisipa ollut aikaa jäädä poimimaan.

 

 

 

Majapaikkaan Harrinivan Lomakeskukseen saavuttiin tunnin verran etuajassa, mutta kaikki oli valmiina meitä varten. Myös hyttyset ja mäkäräiset, joista ei tällä matkalla ole tähän mennessä vielä ollut paljon haittaa. Muoniojoki virtaa kauniina hotellin alapuolella.

Päivät ovat tällaisilla retkillä niin toistensa kaltaisia, ettei mitään erityistä kirjoitettavaa ole. Retki on sujunut niin tiellä kuin majapaikoissakin hyvin. Mitään haavereita ei ole sattunut kalustolle eikä kuskeille. Tämän majapaikan sauna oli hauska. Miesten ja naisten saunan kiuas oli yhteinen, se oli sijoitettu löylyhuoneiden seinän väliin. Pystymalliseen Aito-kiukaaseen, jossa kivet ovat verkossa, voi heittää löylyä kummaltakin puolelta. Oli melkein kuin olisi ollut yhteissaunassa. Saunassa oli hyvät löylyt, ilma kiersi ja puuta oli työstetty kauniisti saunan seinissä ja lauteissa.

Niin ja tänäänkin ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi. Ei tällä retkellä ainakaan laihtumaan pääse. Nyt nukkumaan, huomenna on tokavika päivä ja matkaamme Suomineidon käsivartta pitkin kohti Karesuvantoa.

10 ajopäivä Pello - Äkäslompolo 107 km

Eiliset sääennusteet kävivät toteen, aamulla Pellossa oli koleaa ja aamupalan aikana alkoi sade. Sateesta huolimatta pidimme aamurutiineista kiinni ja jumppasimme, vaikkei se sadevarusteissa kovin notkeaa ollutkaan.

 

Kuluneet vuodet näkyvät Hotelli Pellonhovissa

 

 

Jumppatätikin on hiukan jäykissä varusteissa.

  

Lähdimme liikkeelle, satoi ja oli tosi kylmä. Jäykkiä jäseniämme rääkättiin vielä muutamalla napakalla ylämäellä. Ja vauhdikkaalla alamäellä, niistä ei nauti normaaliin tapaan kun kylmä viima menee kosteiden vaatteiden lävitse.

Polje, polje kyllä kettinkiä riittää...

 

Taukopaikoilla oli jatkuvat rättisulkeiset, lisää vaatetta, kuivaa vaatetta jne. Tauoilla ei liikoja nautiskeltu vaan matka jatkui ripeästi. Hirveä pettymys oli taas tänään kun toinen taukomme Seo Ruusupirtillä oli ”kylmä”. Paikka on toiminnassa ilmeisesti vain talvisin. Jorma kuitenkin auttoi paikallista pappaa tankkauksessa, polttoainetankit toimivat vain automaatilla, muuten toiminta oli nollassa. Joten jotakin hyvää saimme aikaiseksi. Onneksi seuraavalla tauolla Kolarin Wood Jewelleryssä oli tarjolla kuumaa juotavaa, lämmin kahvila ja sisävessa. Tauolla ollessamme sade iloksemme lakkasi, mutta lämpötila ei nousut. Päivän keskilämpötila oli 7,1, maksimi 12 ja minimi 6 astetta. Se heleästä heinäkuusta.

Kiitos ihana turistirysä

 

Petteriporoja näimme pitkin päivää aamusta alkaen, tien vieressä, tiellä, metsässä ja pelloilla. Tiellä väistelimme porojen papanoita, ne eivät ole kiva lisä renkaista suihkuavassa vedessä. Olemme muutenkin saapuneet Tunturilappiin, kedon kukkaset ovat tienpientareilla vähentyneet ja puusto selkeästi muuttunut. Sääskistä saimme seuraa viimeisellä tauolla pienen lammen rannalla. Viimeiset kilometrit ajelimme Äkäsjoen vartta, joka virtasi vuolaana ja kauniina.

 

 

Perillä Äkäslompolossa ja Äkäshotellissa olimme hyvissä ajoin. Majoituksemme ylitti odotukset, kaikilla on saunalliset huoneistot. Lisäksi huoneistoissa on kuivauskaapit, jotka märän päivän jälkeen on todella tarpeellinen. Kuumat tulorommit lämmittivät ennen saunaa.

Perillä, huomaa kuvan monitoimitelineet, jotka sopivat suksille ja pyörille.

 

Meidän laumaäly toimii, kaikilla kuumaa rommia hunajalla makeutettuna.

  

Illallinen oli todella hyvä ja runsas, suklainen jälkiruoka melkein tainnutti runsaudellaan. Kannatti taas polkea reilu sata kilometriä, niin oli nassakka olo saunan ja ruuan jälkeen.

 Illallisen annosten kuvat alla, valitettavasti makua ei saa mukaan :).

 

 

Graavilohisalaatti

 

Lehtipihvi, uusia puikulaperunoita ja bearnaisekastike.

 

Suklaamousse

 

 

9. ajopäivä Rovaniemi - Pello 103 km

Hotelli Pohjanhovin aamiaisella oli säpinää. Yön aikana oli tullut muutama bussilastillinen saksalaisia ja puolalaisia asukkaita, jotka tulivat aamiaiselle yhtä aikaa kanssamme. Aamiainen oli monipuolinen ja maukas. Matkaan lähdettiin poikkeuksellisesti vasta n. klo 9.30.

Tänään saimme muistutuksen siitä, ettei pyöräily aina ole aurinkoa ja myötätuulta. Aurinkoa saimme tänäänkin, mutta tuuli oli kylmä ja vastainen koko matkan. Lisäksi maasto oli paljon edellisiä päiviä haastavampi. Pitkiä ylä- ja alamäkiä riitti koko päivän. Pellontiellä oli melkoinen liikenne ja myös porot tulivat meitä vastaan. Ilmeisesti meillä oli riittävästi sarvia, kun katsoivat parhaaksi poistua takaisin metsään. Komeat olivat kavereilla sarvet. 

 

Mun kaveri meni jo, se on valkoinen ja sillä on vielä komeemmat sarvet kuin mulla.

 

Huoltoautosta saimme noottia, että jonossa ajamisen kuri on höltynyt. Mutta kun poliisiauto ajoi ohitse olimme mallikelpoisessa jonossa… vahingossa .

 

No comments...

 

Tänään korostui se, että vetäjää vaihdetaan aina tauoilla. Ryhmän vetäminen on taitolaji ja aina jonkin verran raskaanpaa kuin jonossa ajaminen. Vastatuulessa se on tosi rankkaa. Kiitos Reijo, Kosti, Jouko ja Markku sekä tietty Tapsa.

 

Taukoja vietimme kauniilla levähdyspaikoilla. Kahvipaikaksi suunniteltu Suopunki baari oli päättänyt lopettaa toimintansa tai ainakin rajoittaa sen talvisesonkiin. Ei siis kahvia tänään.

Näimme myös kaksi oikeaa matkapyöräilijää. Kaksi saksalaista keski-ikäistä miestä oli polkenut jo 5000 km. Matka oli alkanut Saksasta Baltian kautta Pietariin ja sieltä Suomeen. Pellosta matka jatkui Ruotsin puolella kohti etelää. Kavereiden matkan teemana oli Itämeren kiertäminen. Ohitimme kaksikon kaksi kertaa ja kyllä hävetti, heillä oli mahtavat pakaasit ja meillä tyhjät pyörät.

Tuulesta, mäkisestä maastosta ja myöhäisestä lähdöstä huolimatta olimme aikataulun mukaisesti Pellonhovissa todella ansaituilla palautusjuomilla.

Näin meistä varoittaa huoltoauto takaatuleville autoiljoille.

 

Sauna, ruokailu, hieman seurustelua ja unten maille. Huomiseksi on luvattu vesisadetta, alle 10 astetta, mutta myötätuulta.

 

8. ajopäivä Kemi - Rovaniemi 124 km

Suvinen sunnuntai valkeni aurinkoisena, ei pilvenhattaraakaan taivaalla. Kauniin ilman vaikutus oli aistittavissa jo aamiaispöydässä, kaikkia hymyilytti. Aamiainenkin oli mitä maistuvin. Tutut aamukuviot lisättynä aurinkovoiteen levityksellä koska odotettavissa oli voiteluongelmia. Aamujumppa sujui letkeän musiikin säestyksellä ja olimme taas valmiit päivän etappiin. Täältä tullaan Rovaniemi.

Hotelli Cumulus Kemi ja kuka kuvassa luuraa?

                                        

Sä kuulut päivään jokaiseen... Jouko puhdistaa ajokkiaan.

 

 

Tapsa tankkaa... juomapulloja.

 

Poistuminen Kemistä oli helppoa, pyörätietä pitkin pääsimme joutuisasti Kemijoen itäpuolen tielle ja kohti Rovaniemeä. Aamu oli mitä ihanin, maisemat kauniit, kedon kukkaset loistivat ja uusia tuntemattomia kasveja bongattiin. Komeita taloja ja ihania pihoja oli joen töyrään tuntumassa vaikka kuinka paljon.

Tämä ei ole uusi tuttavuus, horsmaa ja angervoa oli peltotolkulla. 

 

Kahden tunnin ajon jälkeen olimme jo taittaneet matkaa yli 40 km ja pitäneet yhden tauon. Melkoista haipakkaa siis, eikä peräpää edes osannut napista. Tervolan SEO oli kiinni… pitäkää jäätelönne ja tunkkinne :). Onneksi oma huoltoautomme huoltaa pyöriä ja polkijoita.

 

Tervolasta koukkasimme nelostielle, koska Koivussa oli mainio kahvipaikka ja leipomonmyymälä nimeltä Rieska Paikka. Nelostiellä oli taas ne hiivatin tärinäraidat… Tuijalta meinasi lähteä ”jopo” käsistä juoman oton yhteydessä, mutta onneksi selvisi pelkällä säikähdyksellä. Rieskapaikka oli maineensa veroinen, kyllä kannatti täristellä. Matka jatkui nelostietä Petäjäskosken voimalaitokselle asti, josta pääsimme takaisin itäpuolen vanhalle tielle.

 

Hotellilla vasta saimme tietää, että samaisella tiellä oli sattunut pari tuntia myöhemmin eläinten-kuljetusauton kaatuminen ja sonneja oli päässyt maastoon. Osa oli loukkaantunut niin pahasti, että ne jouduttiin lopettamaan. Tie oli ollut useita tunteja poikki. Onneksi olimme silloin jo muualla…

Kauniissa jokimaisemissa jatkoimme auringon lämmittävää ja myötätuulen siivittämää (kahdeksas myötätuulipäivä) matka jatkui. Edellisistä päivistä poiketen saimme nauttia muutamista napakoista ylämäistä ja vauhdikkaista alamäistä. Viimeisellä tauolla ison ylämäen päällä tapasimme Janne ja Jussan, jotka olivat pyörälenkillä. Hetken jutusteltuamme ja kerrottuamme keitä olemme, mistä tulemme ja minne menemme, saimme pojista paikallisoppaat hotellille asti. Hienosti tultiin Jätkänkynttilä-siltaa pitkin. Iso kiitos Jannelle ja Jussalle.

 

Janne ja Jussa

 

Jätkänkynttilä

 Majapaikkamme on legendaarinen Hotelli Pohjanhovi, jonka seinät ovat nähneet ja kuulleet vuosien varrella vaikka mitä. Kultasaaliita ja taloja on pelattu ja menetetty, puukkoa isketty pöytään ja romansseja solmittu. Kotimaisia arvovieraita kestitty viimeisen päälle, keittiö on aina ollut maankuulu. Eikä se pettänyt nytkään: runsas salaattipöytä, vasta savustettua lohta ja paistettua kalkkunaa kera kermaperunoiden. Jälkiruuaksi karpalomoussea. Nam. Kyllä kelpasi saunan ja uima-altaan virkistämien Jopoilijoiden nauttia.

Mutta taas oli aika jäähyväisten. Markku ja Pirjo joutuivat lähtemään kotia kohti, lämpimien halausten ja heihetysten jälkeen he pääsivät huoltoauton kyydissä rautatieasemalle ja etelän junaan. Tältä retkeltä poistui kaksi tosi mukavaa ihmistä ja hyvä, leveäselkäinen vetäjä J.

Me muut hipsimme huoneisiimme valmistautumaan ensin matkalle Höyhensaarille ja sen jälkeen huomiselle pätkälle Pelloon.