8. ajopäivä Kemi - Rovaniemi 124 km

Suvinen sunnuntai valkeni aurinkoisena, ei pilvenhattaraakaan taivaalla. Kauniin ilman vaikutus oli aistittavissa jo aamiaispöydässä, kaikkia hymyilytti. Aamiainenkin oli mitä maistuvin. Tutut aamukuviot lisättynä aurinkovoiteen levityksellä koska odotettavissa oli voiteluongelmia. Aamujumppa sujui letkeän musiikin säestyksellä ja olimme taas valmiit päivän etappiin. Täältä tullaan Rovaniemi.

Hotelli Cumulus Kemi ja kuka kuvassa luuraa?

                                        

Sä kuulut päivään jokaiseen... Jouko puhdistaa ajokkiaan.

 

 

Tapsa tankkaa... juomapulloja.

 

Poistuminen Kemistä oli helppoa, pyörätietä pitkin pääsimme joutuisasti Kemijoen itäpuolen tielle ja kohti Rovaniemeä. Aamu oli mitä ihanin, maisemat kauniit, kedon kukkaset loistivat ja uusia tuntemattomia kasveja bongattiin. Komeita taloja ja ihania pihoja oli joen töyrään tuntumassa vaikka kuinka paljon.

Tämä ei ole uusi tuttavuus, horsmaa ja angervoa oli peltotolkulla. 

 

Kahden tunnin ajon jälkeen olimme jo taittaneet matkaa yli 40 km ja pitäneet yhden tauon. Melkoista haipakkaa siis, eikä peräpää edes osannut napista. Tervolan SEO oli kiinni… pitäkää jäätelönne ja tunkkinne :). Onneksi oma huoltoautomme huoltaa pyöriä ja polkijoita.

 

Tervolasta koukkasimme nelostielle, koska Koivussa oli mainio kahvipaikka ja leipomonmyymälä nimeltä Rieska Paikka. Nelostiellä oli taas ne hiivatin tärinäraidat… Tuijalta meinasi lähteä ”jopo” käsistä juoman oton yhteydessä, mutta onneksi selvisi pelkällä säikähdyksellä. Rieskapaikka oli maineensa veroinen, kyllä kannatti täristellä. Matka jatkui nelostietä Petäjäskosken voimalaitokselle asti, josta pääsimme takaisin itäpuolen vanhalle tielle.

 

Hotellilla vasta saimme tietää, että samaisella tiellä oli sattunut pari tuntia myöhemmin eläinten-kuljetusauton kaatuminen ja sonneja oli päässyt maastoon. Osa oli loukkaantunut niin pahasti, että ne jouduttiin lopettamaan. Tie oli ollut useita tunteja poikki. Onneksi olimme silloin jo muualla…

Kauniissa jokimaisemissa jatkoimme auringon lämmittävää ja myötätuulen siivittämää (kahdeksas myötätuulipäivä) matka jatkui. Edellisistä päivistä poiketen saimme nauttia muutamista napakoista ylämäistä ja vauhdikkaista alamäistä. Viimeisellä tauolla ison ylämäen päällä tapasimme Janne ja Jussan, jotka olivat pyörälenkillä. Hetken jutusteltuamme ja kerrottuamme keitä olemme, mistä tulemme ja minne menemme, saimme pojista paikallisoppaat hotellille asti. Hienosti tultiin Jätkänkynttilä-siltaa pitkin. Iso kiitos Jannelle ja Jussalle.

 

Janne ja Jussa

 

Jätkänkynttilä

 Majapaikkamme on legendaarinen Hotelli Pohjanhovi, jonka seinät ovat nähneet ja kuulleet vuosien varrella vaikka mitä. Kultasaaliita ja taloja on pelattu ja menetetty, puukkoa isketty pöytään ja romansseja solmittu. Kotimaisia arvovieraita kestitty viimeisen päälle, keittiö on aina ollut maankuulu. Eikä se pettänyt nytkään: runsas salaattipöytä, vasta savustettua lohta ja paistettua kalkkunaa kera kermaperunoiden. Jälkiruuaksi karpalomoussea. Nam. Kyllä kelpasi saunan ja uima-altaan virkistämien Jopoilijoiden nauttia.

Mutta taas oli aika jäähyväisten. Markku ja Pirjo joutuivat lähtemään kotia kohti, lämpimien halausten ja heihetysten jälkeen he pääsivät huoltoauton kyydissä rautatieasemalle ja etelän junaan. Tältä retkeltä poistui kaksi tosi mukavaa ihmistä ja hyvä, leveäselkäinen vetäjä J.

Me muut hipsimme huoneisiimme valmistautumaan ensin matkalle Höyhensaarille ja sen jälkeen huomiselle pätkälle Pelloon.