12 ajopäivä Muonio - Karesuvanto 92 km

Torstai on toivoa täynnä sanonta ei toteutunut tänä ”kesäisenä” torstaina Harrinivassa. Aamupala oli myöhässä, ja siitä piti taistella italialaisten matkaajien kanssa, jotka saapuivat hotelliin myöhään illalla. Aamupalalla he kuitenkin olivat samaan aikanaan kanssamme ja sitten taas linja-autoon. Tapa nähdä Suomea ja Lappia tuokin.

Majapaikkamme pääsisäänkäynti.

Mahtavia kukka-amppeleja.

  

Itikkapyydys: hyttyshattu ja pöytätuuletin :)

  

 

Yllä ja alla pihan örkkejä.

 

 

Kuten eilen todettua Harriniva sijaitsee Muoniojoen rannalla ja joen toisella puolella on Ruotsi. Alla kuvia joesta ja raja-alueesta.

 

 

 

Meidän tapamme on sama kuin jo kohta kaksi viikkoa. Pyörän päälle, ketjut kireälle ja menoksi. Tänään poljemme siis kohti suomineidon käsivartta ja Karesuvantoa. Hyinen vastatuuli toi terveisiä Jäämereltä ja tuulta riitti koko päivän. Maasto oli polveilevan leppoisaa, välillä aina pikkuinen töyssy. Ja sitten yksi hieman isompi, joka ei lähemmäksi tultua kadonnut vaan oli oikein kunnon kiivettävä ylämäki. Tuuli yhdessä isojen rekkojen heilutteli meitä välillä aika voimakkaasti, mutta kaikki pysyivät tiellä. Liikenteessä oli paljon norjalaisia rekkoja, asuntoautoja kuin myös ruotsalaisia ja suomalaisia. Vilkas on liikenne Kilpisjärventielle. Matkalla saimme kannustusta Lailan ja Kostin tyttären perheeltä, jotka porhalsivat ohitsemme matkailuautolla ja tulivat tervehtimään majapaikkaamme, matkallaan Jäämerelle.

Revontulentietä ajoimme jo pätkän Pellosta pohjoiseen ja samalla tiellä jatkamme lopuun asti.

 

 Komea uusi pyörätie oli meille kivinen, vain Jorma ja Markku                siirtyivät pyörätielle,meille muille tuli noottia huollolta.

 

               

 

 

Ajelua Kilpisjärventiellä, kauniisti jonossa.

 

Tänään oli tiedossa varma kahvipaikka, jossa kahvi ja munkki maksoivat 0,50 euroa. Tuoreita olivat molemmat ja todella edullisia. Kahvilan/matkamuistomyymälän pihalla tapasimme Ilmajoelta polkupyörällä matkaan lähteneen vanhemman miehen, joka ajoi yksin kaikki tavarat pyörän päällä. Vuosittain hänelle kertyy pyöräilykilometrejä 15 000. Tunsimme itsemme taas pelkiksi harrastelijoiksi.

Pirjon ja Joukon suut vehnäsellä...

 

Loppumatkasta puusto alkoi harveta ja tuulelta ei ollut enää minkäänlaista suojaa. Perille kuitenkin pääsimme majapaikkaamme Davvi Artic Lodgeen. Tämä majoitus oli täysi ”jokeri”, josta oli tiedossa vain netin ja sähköpostin kautta saadut tiedot. Tuija oli jännittänyt tätä paikkaa, eikä turhaan... Vaikka kaikki oli moneen kertaan varmistettu ja vakuuttettu onnistuvan.

Pyörille varattu turvallinen säilytyspaikka osoitettiin ”oppaan” avulla metsän kautta puolen kilometrin päähän moottorikelkka katokseen. Kävelimme sinne kiltisti, mutta palasimme saman tien takaisin. Emme jättäneet aarteitamme sinne, vaan toimme ne hotellin seinustalle räystään alle suojaan. Toivottavasti kaikki ovat vielä aamulla tallella.

Huoneiden jako kävi kohtuullisen sujuvasti. Tuija kävi tarkistamassa saunan ja totesi, että se on kylmä ja epäsiisti, joten kaikki valitsivat huoneen suihkun, joka oli pieni ja vedenpaine olematon. Ennen suihkua kävimme tietysti palautusjuomalla. Baarissa ei ollut peikkojuomaa eikä muutakaan lonkeroa, joten valitsimme seuraavaksi parhaan vaihtoehdon gin & bitterlemon. Vastaanoton poika toimi myös baarimikkona, eikä koivin kokeneena sellaisena. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään.

Sitten alkoi illan pääshow, jota ei ollut tilattu etukäteen. Päivällinen oli sovittu alkavaksi klo 17.30, meille tarjottiin aloitusajaksi klo 19.00, kompromissina päädyimme klo 18. Sovittuna aikana olimme kaikki valmiina ruokailemaan. Hotellin johtaja toivotti meidät sydämellisesti tervetulleeksi hotelliin ja päivälliselle. Ai niin, henkilökunta puhui vain englantia ja sitäkin jollakin muulla aksentilla. Alkusalaatit saapuivat pöytään, Cesarsalaattia kuten oli tilattu. Ihan ok.

Pöytämme oli sijoitettu ikkunan eteen niin, että kaksi neljän hengen pöytää oli samassa välikössä ja näiden pöytäryhmien välissä oli paksu hirsiseinäke. Näimme kun kahdelle pöytäkunnalle vietiin annokset, jotka hetken kuluttua vietiin takaisin keittiöön. Pian tuotiin toisia erilaisen näköisiä annoksia. Kun pääruoka tuli meidän pöytäämme saimme kanaa, vaikka oli tilattu possua. Kukaan ei tullut kertomaan mitään, miksi näin tapahtui. Ruoka oli haaleaa, annos pieni. Vastaanottovirkailija/baarimikko tuli tarjoamaan viiniä, koska he olivat tehneet virheen. Kukaan meistä ei halunnut juoda viiniä, kun kaikki olivat syöneet ruokansa. Paitsi Jouko, joka ei ollut saanut lainkaan pääruokaa. Paitsi yhden ensimmäisistä possuannoksista, jotka olivat raakoja, siis todella raakoja. No, kana loppui kesken ja Joukolle tuotiin tilalle lohta… joka oli raakaa. Toinen lohiannos oli syötävä, mutta sen tullessa pöytään kello oli jo lähemmäs 19.30. Me muut olimme jo syöneet jälkiruuankin, joka oli aimo kimpale suklaakakkua ja kinuskikastiketta. Sen kanssa tilaamiamme kahveja saimme odottaa taas tovin, mutta niiden valmistuksen seuraaminen oli ohjelmanumero sekin.

Päivällinen oli totaalinen fiasko, mutta onneksi ryhmämme osaa ottaa asiat sellaisina kun ne eteen tulevat. Ja kuten Merja totesi, ei tapahtunut mitään vahinkoa. Emme kyllä vielä ole varmoja, olemmeko mahdollisesti olleet piilokamerassa. Henkilökunnan työskentely oli ihmeellistä sähellystä eikä henkilö-kunnasta todella ollut puutetta. Tuija ”pääsi” managerin huoneeseen selvittämään asiaa. Manageri oli tietysti todella pahoillaan omasta ja yrityksen puolesta. Vuolasta anteeksi pyytelyä ja selittelyä riitti, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Puheet ammattitaitoisesta kokista olivat kyllä pöytä. Jos uuni on rikki, eikä lämpene niin kyllä tumpelompikin kylmäkkö huomaa, että liha on raakaa jos sen ottaa kylmästä uunista.

Taisi olla Joukon lohi tältä kalastajalta.

 

Pienen hyvityksen lisäksi manageri vakuutti, että meille tarjoillaan täydellinen aamiainen, joka sisältää puuroa… aamulla tasan klo 7. Se tulee nähtäväksi, ainakin Tuijalle unettoman yön jälkeen.