7. ajopäivä Oulu - Kemi 111 km

Aamu valkeni ihanassa Hotelli Lasaretissa harmaana, yöllä oli satanut ja taivas oli vielä aamulla pilvinen. Hieman pilvinen oli tunnelmakin, kun Tarja halattiin matkaan lentokentälle ja Pertti jäi alakuloisena vilkuttamaan hotellin portaille.

Vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä. Porukka oli levännyt ja into piukeena lähtemässä taas baanalle. Kuitenkin rutiinit olivat hakusessa, mutta pian oli auto pakattu, pullot täytetty, kypärät kiristetty jne.

Aamujumppa alkoi tasan 8.50 ja päättyi yhteiseen pohkeiden venyttelyyn, kuten kuvasta näkyy. Emme siis ole kiskomassa kaidetta irti.

Matka alkoi joen ylityksellä patosiltaa pitkin ja jatkui jokivartta kohti Haukipudasta. Ajoimme kuin sumussa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kostea usva tiivistyi ajolaseihin ja näkymät olivat hämärät. Vinhaa vauhtia pyöräilimme lauantaiaamun rauhassa ja pikaisesti olimme Haukiputaalla.
Ouluhan on tunnetusti pyöräilymyönteinen kaupunki ja muutama vuosi sitten palkittu Vuoden Pyöräilypaikkakuntana Suomessa. Eikä suotta. Pyöräteiden opasteet ovat selkeitä ja ne ovat paikoillaan... eikä käännetty vinksin vonksin kuten joissakin eteläisemmissä kaupungeissa.

Iissä seikkailimme liikenneympyrässä (max. 2 kierrosta) ja pidimme tauon aikaisemmalla Seolla,
mutta ei se haittaa, koska meidän oman kioskin valikoima on aina sama. Kahvitauko pidettiin Merihelmessä. Lämpimiä munkkeja ja tuoretta kahvia, nam...

Tänään jouduimme ajamaan pitkän pätkän 4-tiellä ja löysimme taas valtateiden tärinäraidat. Ne ovat piip. Tavoitimme myös ajoratamerkintäautot, joissa ei havaittavasti ollut tärinäraidantekohampaita, joten emme sabotoineet niitä. Välillä oli vauhdikasta uutta asfalttia. Eräs asuntoauto teki törkeän ohituksen, vei melkein mennessään huomioliivin Tapsan päältä ja kiilasi Kostin eteen, vaikkei olisi ollut pakko.

Muuttuneiden kevyenliikenteen järjestelyiden ja heikohkojen opasteiden takia jouduimme moottoriliikennetielle. Hupsista, ei siellä olisi saanut ajaa. Huolto kuvasi merkin, jonka me
ohitimme huomaamatta. Sellaista sattuu kun ei olla paikkakuntalaisia.

Päivän tuulten piti olla vastaisia, mutta kovin olivat mietoja koska matka sujui lähes itsestään. Viimeinen etappi Kemiin saatiin ajaa lämpimässä auringonpaisteessa ja saavuimme perille etuajassa Markun ja Reijon sujuvan yhteispelin johdattamina.

Tuija sai melkein itkupotkuraivarin, kun hotellin vastaanoton baarissa ei ollut Peikkistä. Lallukin oli aivan onneton. Saunaan kuitenkin jouduttiin, viileässä uima-altaassa virkistyttiin ja ruokailun jälkeen juotiin oikeat palautusjuomat hotellin pubin terassilla ihanassa auringonpaisteessa.